torstai 8. maaliskuuta 2018

Naistenpäivää, synttäreitä ja arvonta

Ihanaa naistenpäivää! Virallista naistenpäivää on tosin tällä hetkellä enää pari tuntia jäljellä, mutta koska olen nainen, mielestäni joka päivä on syytä juhlistaa meitä ihania paremman (?) sukupuolen edustajia.


Tänään saamme juhlistaa myös blogini yksivuotissyntymäpäivää. Vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista. Aloitin vaihtamalla huonekasvien mullat ja tekemällä kevään ensimmäisiä kylvöjä. Olen suunnitellut kasvimaata ja julkaissut muutamia reseptejä.

Viime kevät oli ensimmäinen keväämme uudessa kodissamme, ja aloitin heti toukokuussa muokkaamaan pihastamme meidän näköistä. Pihaprojekti eteni pikkuhiljaa. Välillä istutin omenapuita isäni kotipaikalle, minkä jälkeen jatkoin pihamme laittoa Ruusupenkin osalta.

Elokuussa ajatukset alkoivat jo kääntyä syksyyn ja seuraavaan kevääseen, ja tein uusia suunnitelmia puutarhan varalle. Osallistuin kiitollisuushaasteeseen ja istutin syksyn ensimmäiset kukkasipulit. Opettelin tekemään kukkakimppuja oman pihan kukista. Syksyllä tunnelmoitiin lyhtyjen valossa ja tehtiin syysistutuksia. Aloin myös haaveilla leikkokukkapenkistä ja pohdin kärhöjen talvisuojausta. Puutarhan vaipuessa talviuneen tein jouluaskarteluja ja osallistuin pariin haasteeseen kertomalla lapsuuden puutarhamuistoja sekä valitsemalla itselleni merkityksellisen puun. Vuoden lopulla aloittelin jo kylvösuunnitelmia.

Tammikuussa tein tulevalle puutarhakaudelle pihasuunnitelmia ja osallistuin neljä kuvaa vuodesta -haasteeseen. Helmikuussa kukkivat ensimmäiset tulppaanini, ja aloitin kevään ensimmäiset kylvöt.

Ennen kaikkea olen saanut tutustua blogien välityksellä ihaniin puutarhaihmisiin sekä saanut monia kullanarvoisia vinkkejä, vertaistukea ja ihania kommentteja. Kiitos kaikille bloggaajaystäville ja lukijoilleni!

Viime viikot olen ollut kovin epäaktiivinen blogimaailmassa, mutta toivon ajan riittävän sille jatkossa paremmin. Osassa kylvöistä näkyy jo ensimmäisiä versoja, ja tarkoitukseni on laittaa pian lisää siemeniä multaan, joten luvassa on esikasvatuspostauksia. Tänään ostin muutaman daalian mukulan, niistä tulenee myös oma postaus jossain välissä.

Synttäreiden ja naistenpäivän kunniaksi laitan pystyyn arvonnan. Palkintona on Saila Roution ihana Kukkia sipuleista -kirja sekä valkoiselta teeltä ja jasmiinilta tuoksuva käsivoide. Lisäksi arvon lohdutuspalkintona kahdelle henkilölle käsivoiteet. Voi olla, että palkintojen mukaan lähtee vielä jotain extraa, mikäli ehdin kiertelemään kaupoille ennen arvonnan päättymistä.



Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen viimeistään 17.3.2018. Jätäthän kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden, jos onnetar suosii sinua.

24 kommenttia:

  1. Onnittelut ihanalle blogillesi! Paljon on vuoteen mahtunut.
    Mukana kivassa arvonnassa!

    VastaaPoista
  2. Onnea 1-vuotiaalle. Sinulla on tosi kiva blogi ja täällä on mukava vierailla. Osallistun vain lohdutuspalkinnon arvontaan, sillä tuo Sailan kirja minulla jo on.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut!
    Mukaan arvontaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kiitos naistenpäivän toivotteluista ja samoin sinne:) Lämpöiset onnittelut 1-vuotiaalle❤ Hyvää alkavaa viikonloppua, mukana arvonnassa:) padenpaja@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnea ihanalle 1-vuotiaalle ja myöhästyneet naistenpäivän toivotukset! Mukana arvonnassa.:) puutarhahetki@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa ja onnittelut! :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  7. Onnea ihastuttavalle 1-vuotiaalle <3 Olenkin kuullut kehuttavan tuota kirjaa, joten ilolla mukana arvonnassa :) maatiaiskananen@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea 1-vuotiaalle! Multaiset kädet kaipaavatkin voidetta ja kirjakin houkuttelee, mukana siis, kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puutarhahommissa kädet kuivuu herkästi ja rasvailu tosiaan on tarpeen. :)

      Poista
  9. Onnea blogillesi ja mukaan arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea yksivuotiaalle blogille! 🎂 On ilo olla sen lukijana. 😀👍🏻 Mukana arvonnassa tottakai. -Katja

    VastaaPoista
  11. Onnea blogillesi <3
    Ja käsivoiteille olisi aina käyttöä ;)
    fairytailriver@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Käsivoiteet tulee tosiaan aina tarpeeseen, etenkin, kun käsittelee kukkia. :)

      Poista
  12. Oiii, kiva arvonta! Löysin juuri ensimmäistä kertaa blogiisi kurkistelemaan ja pitäähän se heti arvontaan osallistua, hihih :) Mikäli onni kuin ihmeen kautta suosisi, niin sähköpostini on marenkia(a)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogiini. :) Toki heti kannattaa osallistua arvontaan. ;)

      Poista
  13. Onnea blogillesi! Minullakin tuo kirja on ja kovassa käytössä! Lohdutuspalkintojen arvoltaan osallistun mielelläni.

    VastaaPoista