tiistai 6. helmikuuta 2018

Iloinen vahinko

Olin pari viikkoa reissussa lasten kanssa. Ensin menimme vanhempieni luo, siitä Rovaniemelle ja paluumatkalla olimme vielä hetken vanhempieni luona. Reissu toi mukavaa vaihtelua arkeen. Tällä kertaa kamera pysytteli kuitenkin enimmäkseen laukussa ja keskityin katsomaan maailmaa ihan omin silmin. Niinpä en ala kirjoittamaan mitään ihmeempää matkakertomusta, pelkkä teksti ilman kuvia olisi ehkä hiukan kuivaa luettavaa.

Muutaman kuvan nappasin kuitenkin potkuriajelulta vanhempieni luota. Nämä kuvat on siis Savosta.

Aurinko paistoi pilvien lomasta.
Metsätiellä potkuri luisti ja sielu lepäsi.
Auringonvalo siivilöityi kauniisti oksien lävitse.
Harmittelin aiemmin kuusikuvieni vähäistä määrä.
Tästä kuvasta kuusia ei ainakaan puutu!
Tie oli yhdestä kohtaa aivan jäässä. Jää oli lumen suloisesti puuteroima.
Sitten otsikon lupailemaan iloiseen vahinkoon. Kotiin palattuani löysin kauhukseni työhuoneeni lattialta unohtuneen kukkaruukun. Ennen reissua olin peitellyt varaston sipulikukkaistutukset havuilla, mutta yksi ruukku jäi ilman peitettä, joten toin sen hetkeksi sisälle kehitelläkseni sille jonkin suojan. Kuten arvata saattaa, unohdin ruukun niille sijoilleen. Tältä se näytti vietettyään työhuoneessa kaksi viikkoa:

Työhuoneen lattialla, katseilta piilossa, tapahtui kasvun ihme.
Istutin ruukkuun syksyllä tulppaanisekoitusta 'Pretty in Pink' ja krookusta 'Vanguard'. Jos en ihan väärässä ole, niin nuo esiin tulleet versot kuuluvat tulppaaneille. Versot venyvät pituutta vauhdilla, niiden kasvun melkein kuulee. Ihanaa seurata niiden kehitystä ja odottaa ensimmäisiä nuppuja..

Muuten on vielä kovin talvista. Pakkasta on kymmenisen astetta, lunta isot kinokset ja uuttakin satoi päivällä hiljakseen. Tammikuu meni kuitenkin niin nopeasti ohi, etten edes ehtinyt aloittamaan uutta kylvökautta. Sehän tarkoittaa, että helmikuu menee sitäkin nopeammin ohi, onhan päiviä vähemmän, ja ne vähäisetkin kuluvat lennokkaasti siemenpusseja rapistellessa ja tyttären synttäreitä juhliessa. Eipä aikaakaan niin ollaan maaliskuussa. Se tuo tullessaan toivon lumien sulamisesta ja mullan kuopsutteluun pääsystä..

Huoletonta helmikuuta, ihanat lukijani!

18 kommenttia:

  1. Juuri tänään sinua ajattelinkin, että mitähän sinulle kuuluu 😊 Mukavaa viikon jatkoa ❤ Kiva yllätys 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Onpa kiva kuulla, että olen ollut ajatuksissasi! :)

      Poista
  2. Sinulla on kevät siis jo alkanut! Hurraa!

    VastaaPoista
  3. Oikein mukava kotiinpaluun yllätys!
    Kuvasi ovat oiva esimerkki siitä, miten hieno kuvauskohde ihan tavallinen luonto on. Komeita kuusia.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia lumisesta metsästä, kyllä talvellakin on kaunista! Aikas ihana yllätys kotona.

    VastaaPoista
  5. Koita pitää tuo sipuliruukku mahdollisimman viileässä. Lämpimässä versot venyy ihan hurjasti, eivätkä sitten jaksa pysyä pystyssä. Noh - voi ne sitoa sitten nippuun :) Tulppaanin idut helmikuussa on ilon aihe tyylillä millä hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :) Pitääpä säilyttää sitä edelleen työhuoneessa, jota pidämme viileämpänä kuin muita huoneita.

      Poista
  6. Mukava keväinen yllätys! Saat pian nauttia tulppaanien kukinnasta :)

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihania talvikuvia olet ottanut, kauniita!♥ Olipas kiva kotiintulo yllätys..nyt vaan jännätään koska ne aukeavat:) Kaunista talvista viikkoa♥

    VastaaPoista
  8. Hienot kuvat ja kiva yllätys! Sellaista onneksi sattuu :)

    VastaaPoista