keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kiitollisuushaaste ja arvonnan voittaja

Kukka & kaali -blogin Pauliina haastoi minut mukaan puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja -haasteeseen. Niinpä kirjasin seitsemän päivän ajan ylös asioita, joista olen puutarhassani kiitollinen. Tämän mukavan haasteen pani alulle Viherrilli. Hänen alkuperäiseen postaukseen pääset tästä.

Huomasin haastetta tehdessäni, että heti aamusta asti tuli mietittyä positiivisia asioita ja katsottua puutarhaansa ihan toisin silmin kuin yleensä. Positiivisissa ajatuksissa on voimaa! Yhtäkkiä muutamat (tai oikeastaan useat) rikkakasvit ja keskeneräiset puutarhahommat tuntuivatkin melko mitättömiltä harmeilta. Sen sijaan iloitsin täysin sydämin kukista, nupuista ja onnistuneista kokonaisuuksista. Mutta nyt itse päiväkirjaan..

1. päivä

Kävin joka-aamuisella puutarhakierroksella lämpöisessä auringonpaisteessa. Pysähdyin ihastelemaan ruiskaunokkeja & poimin viimeiset kypsät mansikat. Olen kiitollinen ruiskaunokkien upeasta kukinnasta & omien mansikoiden tyttärelleni tuottamasta ilosta.


Illemmalla kävin poimimassa kuusaman seassa kasvavia vadelmia. Niitä oli vain muutama, mutta koskaan en ole syönyt yhtä makeita vadelmia!

 2. päivä

Ostin Hankkijalta kolme valkoista verikurjenpolvea & yhden tummansinisen ritarinkannuksen. Olen onnellinen siitä, että puutarhaa voi aina täydentää uusilla kauniilla kasveilla, eikä kerralla tarvitse saada valmista. Itse asiassa puutarha on tuskin koskaan valmis!



Illalla poimin puutarhastani muutaman yön aikana kypsyneen vadelman. Kuinka suuren ilon ne tuottivatkaan lapselleni!

 3. päivä

Istutin eilen ostamani kasvit puutarhaani kevyessä tihkusateessa. Nautin raikkaasta ilmaasta & ihastelin syysleimun ensimmäistä auennutta kukkaa. Olen kiitollinen, että puutarhassani riittää vielä kukintaa. Toisaalta olen innoissani myös alkavasta syksystä, sillä pian pääsee istuttamaan kukkasipuleita, ihailemaan ruskaa & tunnelmoimaan pimeitä syysiltoja kynttilän valossa.

4. päivä

Pistäydyin puutarhassa vain pikaisesti. On onni, että puutarhan hoidosta voi pitää halutessaan välipäiviä.

Luin pitkästä aikaa hieman toisten puutarhaihmisten blogeja. Olen kiitollinen blogeista, joiden kautta olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin ja kauniisiin puutarhoihin sekä saanut paljon hyviä vinkkejä omaan puutarhaani.

5. päivä

Kävin aamukierroksella puutarhassani teekupposen kanssa. Tänään olin erityisen tyytyväinen kärhöalueeseen. 'Princess Kate' -kärhöt ovat nyt kauneimmillaan, ruiskaunokit kukkivat edelleen upeasti & syysleimu aloittelee taustalla kukintaansa. Olen onnellinen kiireettömistä aamuista hiljaisessa puutarhassa. Teekin maistuu parhaalta juuri silloin!



6. päivä

Tämänpäiväisellä puutarhakierrokselani iloitsin erityisesti tuoksuherneiden runsaasta kukinnasta, ihanasta tuoksusta & kypsyvistä siemenpaloista.


Suurin osa päivästä kului kuitenkin lueskellen Salaista puutarhaa & Viherpihaa. Olen kiitollinen, että joku (olen valitettavasti unohtanut kuka) mainitsi blogissaan Salaisen puutarhan, sillä muuten tuo ihana kirja olisi voinut jäädä minulta lukematta. Olen iloinen myös Viherpiha-lehden inspiroivista ideoista.

7. päivä

Huomasin suureksi ilokseni & ihmeekseni, että gladioluksiini oli ilmestynyt nuppuja. Olin heittänyt toivoni niiden suhteen jo aikaa sitten, niin kovasti ne näyttivät kärsineen siirrosta ruukuista kukkapenkkiin. Olen niin onnellinen, että ne ovat vielä hengissä!


Vietämme pian poikamme ristiäisiä & halusin sen kunniaksi laittaa etupihalle uuden kasvin kukintansa lopettaneen jaloangervon tilalle. Niinpä ostin Hankkijalta syyshortensian 'Sundae Fraise'. Se saa koristaa etuoven pielusta ruukussa ristiäisiin asti, minkä jälkeen ajattelin istuttaa sen vanhempieni pihaan. Ostosreissulta mukaan tarttui myös joitain kukkasipulipusseja. Olen kiitollinen uusista hankinnoistani. On mukavaa miettiä, minne minkäkin kasvin sijoittaisi. Kukkasipulit toivat jo mukanaan tuulahduksen tulevasta keväästä!

 
Kiitos Pauliinalle haastamisestani ja Viherrillille haasteen keksimisestä! Aion taatusti jatkossakin keskittyä niin puutarhassani kuin elämässäni ylipäätään niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Haastan kiitollisuushaasteeseen mukaan Hernepensaskujanteen Jorin, Vuoden kulun Minnan & Puutarhahetken Tiiun.

Tässä vielä Viherrillin ohjeet haasteeseen:
"Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tee siitä postaus.
Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi,
ja haasta kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen."

Sitten arvontaan! Puutarha-aiheisen tuotesetin arvonnan onnettarena toimi tyttäreni.


Onnettaren poimimasta lapusta paljastui voittajaksi Pauliina Kukka & kaali -blogista.
Onnittelut Pauliinalle ja kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille!

Pahoittelen paikoin tökkivää asettelua. Jostain syystä blogger tunkee joihinkin kohtiin ylimääräisiä välejä. Jos tämä ei olisi nimenomaan kiitollisuushaaste, saattaisin tässä vaiheessa hieman kiukutella. Nyt tyydyn kuitenkin vain mutisemaan partaani..

tiistai 8. elokuuta 2017

Siemeninventaario ja synttäriarvonta

Pihahommat ovat jääneet viime aikoina melko vähiin lähinnä sateen takia, eikä siellä tällä erää olekaan juuri muuta tekemistä kuin rikkaruohojen kitkeminen. Tai no, mansikkaa olisi tarkoitus lisätä rönsyistä, kun niitä on tullut niin valtavasti. Se on kuitenkin melko aikaa vievää hommaa, ja tekisin sen mielelläni kerralla valmiiksi. Toistaiseksi en ole niihin puuhiin ehtinyt. Mutta kenties ensi viikonloppuna? Tällä hetkellä puutarhassa tulee pyörittyä lähinnä kukkia ja niiden kehitystä ihastellen -ja mikäs sen mukavampaa.

Tänään innostuin tekemään siemeninventaariota. Olen viime vuosina pyrkinyt säästämään vajaiden ja täysien lisäksi myös tyhjät siemenpussit, jotta voin tarkistaa niistä, mitä kasveja olen aikoinaan kasvattanut. Päätin nyt tehdä tällaisen selostuksen omista kokemuksistani kuidenkin siementen osalta, lähinnä muistutukseksi itselleni, mitä kannattaa kylvää jatkossa, ja mitä ei. Toivottavasti tästä on jotain iloa myös sinulle, lukijani.
  
puistolemmikki, tuoksuherne 'Royal Mix' & vaaleanpunainen tuoksuherne
Puistolemmikki on melko vaatimattoman näköinen pienten kukkien takia, mutta tuo kivasti kontrastia esimerkiksi punaisten tai oranssien kukkien joukkossa. Helppo kasvattaa, itse olen kasvattanut sitä muutamana vuotena. Puistolemmikkiä en kaipaa omalle pihallemme enempää, mutta vanhempieni luokse se voisi sopia johonkin cottage garden -tyyliseen kukkapenkkiin.

Tuoksuherne 'Royal Mix' on tyttäreni hankinta tältä keväältä. Seoksessa on kerrassaan kiehtovan sävyisiä kukkia. Meillä on toistaiseksi kukkinut vaaleanvioletti, ja kohta aukeaa myös tummanpunavioletteja kukkia. Itse ihastuin violetteihin kukkiin suuresti, mutta tyttäreni mielestä vaaleanpunaiset olisi kauniimpia.. Helppo kasvattaa, mutta täytyy tukea. Tätä täytyy ehdottomasti hankkia myös ensi vuonna! Aion kerätäkin näistä siemeniä talteen.

Vaaleanpunainen tuoksuherne on ystäväni useamman vuoden ajalta. Muiden tuoksuherneiden tapaan helppo kasvattaa, mutta vaatii tuentaa. Osa näistä siemenistä kylvämistäni taimista on tehnyt lähes valkeita kukkia, osa hailakan vaaleanpunaisia ja osa voimakkaan vaaleanpunaisia. Itse kokeilisin vaihtelun vuoksi ennemmin jotain muuta tuoksuhernettä, mutta tyttäreni voi olla toista mieltä.. Näistäkin aion joka tapauksessa poimia siemenet talteen.

jaloakileija 'Mckana Giants' sekä sulkakukkainen ja pionikukkainen kiinanasteri
Jaloakileija 'Mckana Giants' kasvaa minulla tänä vuonna ensimmäistä kertaa kunnolla. Viime vuonna pikkuruisille taimille kävi pieni tapaturma, kun äitini kitki ne vahingossa pois kukkapenkistä. Tämän vuoden taimet ovat kasvaneet melko reheviksi, mutta kukkia pitänee odottaa ensi vuoteen. Kasvattamisen suhteen siemenet vaativat kylmäkäsittelyn ja itäminen on melko hidasta. Jos kukat ovat väriltään yhtä räikeitä kuin siemenpussin kuvassa, en taida haluta tätä pihaani enempää. Jotain toista lajiketta voisi kokeilla.

Sulkakukkainen ja pionikukkainen kiinanasteri ovat minulla menneet aivan sekaisin. Kylvövaiheessa ole toki merkinnyt taimet, mutta sitten olen istuttanut ne sikinsokin kukkapenkkiin, enkä kyllä erota, mitkä ovat sulkakukkaisia ja mitkä pionikukkaisia. Ihania syksyn kukkijoita joka tapauksessa. Mainioita myös leikkoina, kestävät pitkään maljakossa. Kukissa on enemmän ja vähemmän kerrottuja yksilöitä. Näitä täytyy kylvää jatkossakin. Erivärisiä seoksiakin voisi kokeilla.

köynnöskrassit: isoköynnöskrassi, 'Scarlet Gleam', 'Whirlybird Mahogny' & 'Milkmaid'

Isoköynnöskrassia minulla oli kasvamassa joku vuosi sitten tuollainen väriseos. Kukat taisivat tosin olla vain oransseja. Köynnöskrassi on kaunis ja persoonallinen kukka. Se on myös helppo kasvattaa. Tämä seos ei kuitenkaan suuremmin säväyttänyt minua.

Pensasköynnöskrassin 'Scarlet Gleam' pitäisi kai nimen ja kuvan puolesta olla punaista, mutta enemmän oranssilta sekin näytti kasvaessaan minulla joitain vuosia sitten. Helppo kasvattaa. Tähänkään en ihastunut, vaikka köynnöskrasseista pidänkin.

Pensasköynnöskrassi 'Whirlybird Mahogny'a minulla on kasvanut nyt parina vuotena. Edellisen tavoin tämänkin pitäisi vissiin olla punaista, mutta minulla tämä kasvaa sitkeästi oranssina. Helppo kasvattaa ja kukkii pitkään. Sitkeä kasvi: minulta unohtui kastelu pidemmäksi toviksi ja taimet näyttivät jo lähes kuolleilta, mutta siitä ne vaan lähtivät iloiseen kasvuun, kun saivat taas vettä. Lievä pettymys värinsä puolesta, mutta siemeniä olen kuitenkin poiminut tästä talteen ja poimin loputkin, kunhan kypsyvät.

Isoköynnöskrassia 'Milkmaid' olen kylvänyt kahtena vuotena, mutta jostain syystä olen molemmilla kerroilla onnistunut tappamaan sen taimet. Ehkä yritän vielä ensi vuonna uudestaan. Ei kai tämän pitäisi olla sen vaikeampi kasvattaa kuin muutkaan köynnöskrassit..?

ketoneilikka, kesäharso & kelloköynnös
Ketoneilikkaa olen kasvattanut joskus aiempina vuosina parvekkeella, mutten muistaakseni koskaan saanuta sitä kukkimaan. Eipä se taida mikään ruukkukukka ollakaan. Tätä voisi joskus kokeilla uudestaan, jos ei omassa pihassa, niin kenties vanhempieni luona.

Kesäharsoa kasvatin joskus myöskin parvekkeella. Sekään ei tainnut kukkia kuin korkeintaan yksittäisten kukkien voimin. Kesäharsoa voisi joskus kokeilla vanhempieni pihassa. Mielestäni se voisi sopia cottage garden -tyyliseen penkkiin.

Kelloköynnös on ihana ja kasvattajansa palkitseva köynnös! Minulla kasvoi sitä parvekkeella ruukussa yhtenä tai kahtena kesänä. Siitä muodostui nopeasti iso, joka paikkaan kiipeilevä köynnös. Kelloköynnöksellä on ihania yksityiskohtia: kiehkuraiset kärhet, tummanviininpunainen syysväri ja tietenkin upeat kellomaiset kukat. Tätä täytyy ehdottomasti kasvattaa toistekin, kenties ensi kesänä?

parsakaali 'Calabrese', minttu & laventeli
Parsakaalin 'Calabrese' taimet olen onnistunut tappamaan. Parsakaali ei onneksi ole mitään suurinta herkkuani ja siementen hintakaan ei päätä huimannut, mutta epäonnistuiseni potuttaa silti melkoisesti. Pitäisiköhän yrittää uudelleen?

Minttu ei tänä vuonna lähtenyt edes itämään. Tyrkkäsin sen siemeniä yhteen isoon ruukkuun gladiolusten sekaan. Piiiiitkän ajan päästä kylvöstä ilmestyi kyllä muutama pienenpieni vihreä alku, mutta ne saattoivat olla yhtä hyvin jotain rikkaruohoa ja ne katosivatkin pian sateiden myötä. Tavallaan tekisi mieli yrittää uudelleen, mutta on se vaan helpompaa kasvattaa omat mintut kaupan valmiista yrteistä. Eikä minun tule edes käytettyä minttua kovin paljoa.

Laventeli kuuluu myös niihin kasveihin, jonka taimet olen onnistunut tappamaan. Tänä vuonna se lähti kyllä kasvuun, mutta taimet kasvoivat äärettömän hitaasti, ja kun lopulta turhautuneena tyrkkäsin piskuiset taimiparat kukkapenkkiin, ei mennyt kauaa, että ne katosivat sieltä. Haluaisin yrittää laventelin kasvatusta uudestaan, mutta ehkä tyydyn senkin osalta ostamaan valmiita taimia.

vihanneskrassi, maustemeirami, persilja 'Bravour', rairuoho & ohraruoho
Vihanneskrassia olen kylvänyt sillon tällöin useamman vuoden ajan. Tätä helpompaa kasvatettavaa tuskin löytyy. Kasvaa nopeasti ja voidaan kasvattaa sisätiloissa ympäri vuoden. Maistuu mielestäni vähän kaalilta, mutta on todella miedonmakuinen. Ihan kiva kasvi silloin, kun ei ole juurikaan muuta kasvatettavaa. Mukava lisä leivän päälle. Tätä tulenee jatkossakin kylvettyä toisinaan.

Maustemeirami ei ole mikään suosikkimausteeni. Kylvin sitä kuitenkin tänäkin vuonna. Jossain vaiheessa taimet kuitenkin ilmeisesti kuolivat, kun ei niitä enää näy missään.. Muistini ei kerro, mitä niille kävi, mutta varmaan tapoin ne liikakastelulla, kuten on käynyt monille muillekin taimille. Taimien kastelun säätely ei ole vahvuuteni! Lopuista maustemeiramin siemenistä olen valmis luopumaan, jos jotakuta kiinnostaa. Parasta ennen on mennyt pari vuotta sitten, mutta siemenet tosiaan kuitenkin itivät edelleen tänä keväänä.

Persiljaa 'Bravour' olen kasvattanut muutamana vuotena ja sen kasvatus on helppoa. Maku on mielestäni kohtuullisen mieto. Itse olen käyttänyt sitä lähinnä kasvissosekeitoissa. Olen huono käyttämään mausteita, joten loput persiljan siemenet voin lähettää jollekulle halukkaalle. Niistäkin on jo mennyt päiväys vuonna 2015, mutta hyvin tuo on tänäkin vuonna kasvanut.

 Rairuoho ja ohraruoho kuuluvat tietenkin pääsiäiseen. Rairuohoa en jostain syystä saanut tänä vuonna kasvamaan, vaikka sen pitäisi olla yksi maailman helpoimmista kasvatettavista. Vielä en ole valmis luovuttamaan sen siementen suhteen, vaan kokeilen uudestaan, kunhan pääsiäinen on lähempänä. Ohraruoho iti hyvin tänä vuonnakin, mutta rairuoho on minulle perinteisempi pääsiäisruoho.

tiibetinkoirankieli, tsinnia 'Lilliput', sinisievikki sekä ryhmäsamettikukat 'Bolero' & 'Orange Flame'
Tiibetinkoirankieltä en kai ole koskaan saanut kukkimaan, vaikka sitäkin olen muutaman vuonna kylvänyt. Kasvuun se on kyllä lähtenyt, mutta taimet olen onnistunut tappamaan. Enää en jaksa yrittää. Niinpä nämäkin siemenet saavat matkustaa uudelle omistajalle, jos vaan löytyy joku halukas.

Tsinnia 'Lilliput' tekee nimensä mukaan tosi pienikokoisia kukkia, mikä oli itselleni pettymys. Kahtena tai kolmena vuotena olen tätä kasvattanut. Helppo kasvattaa ja kukkiikin ihan hyvin. Minulla on tullut vain punaisia, pinkkejä ja oransseja kukkia, tuollaisia pussin kuvassa olevia hempeämmän vaaleanpunaisia ei ole näkynyt. Ihan kiva kasvi, mutta voisin kokeilla jotain eri lajiketta. Tästä on vielä siemeniä jäljellä, joten jos vaan kiinnostaa, niin ilmoitelkaa. Näissä siemenissä on päiväystäkin vielä ensi vuoden lokakuulle.

Sinisievikin siemenet ostin joskus muistaakseni Tokmannin muuttoloppuunmyynnistä. Jostain syystä niitä ei ole tullut vielä kertaakaan kylvettyä. Kuvien perusteella ihan söpö kasvi ja sille voisi löytyä paikka puutarhastani, mutta jos joku haluaa näitä siemeniä minua enemmän, niin voin kyllä luopua näistä. Parasta ennen meni pari vuotta sitten.

Ryhmäsamettikukat 'Bolero' & 'Orange Flame' ovat ensimmäiset siemenestä asti kasvattamani samettikukat. Näihin olen tosi tyytyväinen. Kasvatus oli helppoa ja ne ovat kukkineet hyvin. Tästä kokeilusta innostuneena tekisi mieli hankkia lisää erilaisia samettikukkia, mutta näistäkin riittää siemeniä vielä ainakin ensi vuodelle.

Ruusukaali 'Groninger', salaatti 'Baby Leaf Mix', luomukukkakaali 'Snowball',
tarhakukonkannus, vaaleanpunainen ruiskaunokki & maariankello
 Ruusukaalin 'Groninger' taimista on selvinnyt hengissä tasan yksi. Sekin on vielä onnettoman pieni eikä taida tuottaa satoa. Sitkeästi aion kuitenkin yrittää ensi vuonna uudelleen.

Salaatti 'baby Leaf Mix' on ihan veikeä ja suht helppo kasvattaa. Siemenet tosin vaativat itääkseen alle +20 asteen lämpötilan, mutta sehän ei tällaisena kesänä ole mikään ongelma.. Miedonmakuinen salaattiseos maistuu leivällä tai siltään ja sopii varmasti myös salaattiin muiden kasvisten kanssa. Tämän kylvö on jäänyt tänä vuonna väliin, mutta aion kylvää sitä taas joskus. Voisihan sitä varmaan vieläkin laittaa kasvamaan.. Ehtisinköhän jossain välissä kylvöpuuhiin?

Luomukukkakaali 'Snowball' oli tämän vuoden kiinnostavin hyötykasvihankintani. Harmikseni taimet kuolivat. Syytän jälleen liikakastelua. Yritän ehdottomasti ensi vuonna uudestaan ja silloin aion panostaa kastelun laatuun!

Tarhakukonkannusta olenkin jo kehunut täällä blogin puolella aiemminkin. Tyttäreni kylvi sen siemenet, minä tapoin useimmat taimet liikakastelulla, mutta pari säilyi onneksi hengissä. Ensimmäinen kukki jokin aika sitten, toinen kukkii parhaillaan ja molemmissa on vielä useita nuppuja. Sopii hyvin myös leikkokukaksi. Tätä kylvän taatusti myös ensi vuonna. Toivottavasti vähän useampi taimi säilyisi sillä kertaa hengissä, ja jospa saataisiin muunkin värisiä kukkia kuin valkoisia. (Vaikka nuo valkoisetkin ovat aivan upeita!)
Vaaleanpunaista ruiskaunokkia kasvatin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja se on juuri aloittanut kukintansa. Kukat ovat paljon räikeämmät kuin kuvittelin, suorastaan kirkuvan pinkit. Kauniita ovat silti. Kasvatus oli helppoa, sen kun iski siemenet kukkapenkkiin ja jäi odottamaan ihmeitä. Ruiskaunokkeja aion kylvää jatkossakin, mutta pinkin kaveriksi täytyy saada muitakin värejä!

Maariankellon siemenet ostin pari päivää sitten ja aion kylvää niitä syksyllä kukkapenkkiin, mahdollisesti liljojen sekaan. Toivon mukaan ne selviävät talvesta hengissä ja kukkisivat ensi kesänä. Maariankellosta minulla ei ole aiempaa kokemusta.

Punapäivänkakkara & puutarhamansikka 'Temptation'
Punapäivänkakkara on kaunis ja helppo kasvattaa. Minulla se ei tosin kukkinut vielä kylvövuotena, mutta tänä vuonna siihen on ilmestynyt ainakin jotain kukkia. Tarkkaa tämän hetken tilannetta en tiedä, sillä nämä kasvavat vanhempieni luona. Yritän kuitenkin mahdollisimman pian päästä sinne kuvaamaan niitä! Näitä en kaipaa enää lisää, sillä monivuotisena tämän pitäisi säilyä kukkapenkissä.

Puutarhamansikka 'Temptation' ei ole mikään paras ostos. Ensimmäisenä vuonna kasvatin sitä parvekkeella. En muista varmaksi, tekikö se marjoja, mutta jos teki, niin ei ainakaan montaa. Istutin taimet kylvöä seuraavana syksynä kasvimaalle, ja seuraavana kesänä niihin tuli jotain marjojakin. Sitten talvi veikin suurimman osan taimista ja jäljellä on enää yksi. Sekin on vanhempieni pihassa, joten en tiedä, onko siinä nyt yhtään marjoja. Tätä en aio hankkia lisää.

Jos kiinnostuit maustemeiramista, persiljasta, tiibetinkoirankielestä, tsinniasta ja/tai sinisievikistä, otathan yhteyttä. Mielelläni antaisin siemenet jollekin, jolla olisi niille käyttöä. Kasvuunlähtötakuuta en anna, mutta en myöskään veloita siemenistä mitään.

Sitten arvontaan. Meillä vietettiin alkukuusta tuplasynttäreitä, kun minä täytin vuosia ja poikani kuukauden, ja ajattelin sen kunniaksi järjestää pienen arvonnan. Palkintona puutarhakäsineet, vihko, johon voi vaikka kirjoitella muistiinpanoja puutarhasta, sekä pallerokiurunkukan ja pionunikon 'Black Peony' siemeniä. Molempia voi kylvää ensi vuotta varten jo syksyllä.

Tällainen arvontapalkinto tällä kertaa.
Osallistu arvontaan kommentoimalla tätä postausta 20.8.2017 klo 24:00 mennessä. Muistathan jättää yhteystietosi, jotta saan sinuun yhteyttä, jos arpaonni suosii. Onnea arvontaan!

Nyt on niin kova kiire, etten ehdi oikolukea tekstiäni, mutta toivotaan, ettei sinne jäänyt hirveästi virheitä. Pahoittelen, jos teksti on hirveää luettavaa! Ensi kerralla lupaan tehdä vähän kuvapainotteisemman postauksen.

Ruusu 'The Fairy' on aloittanut kukintansa
 Ihanaa kesänjatkoa! Toivottavasti saadaan ainakin muutama sateeton päivä!

perjantai 4. elokuuta 2017

Uusia suunnitelmia puutarhaan

Nyt, kun elokuu on koittanut ja sääkin on ollut kovin sateinen, ovat ajatukseni väkisinkin kääntyneet syksyyn ja puutarhan vaipumiseen talviunille. Vaikka ilmassa onkin vähän haikeutta, on toisaalta kiva alkaa suunnittelemaan seuraavaa kasvukautta. Olen katsellut pihaamme "sillä silmällä" ja miettinyt, millaisia muutoksia ja lisäyksiä se kaipaisi. Jottei tästä postauksesta tulisi pelkkää kuivaa tekstiä tulevista suunnitelmista, liitän joukkoon viime aikoina ottamiani kuvia tämänhetkisistä kasveistamme.

Tuoksuherne
Mansikoita on saatu omista taimista muutama minikattilallinen.
Liljapenkki
Takapihallamme, seinän vieressä olevassa kukkapenkissä, jota tällä hetkellä nimitän Liljapenkiksi, kasvaa liloja 'Josephine' ja 'Casa Blanca'. Ne kukkivat jo aikaa sitten, ja niiden ränsistyneet varret näyttävät surkeilta. Niiden sekaan on ehdottomasti saatava jotain perennaa peittämään niiden rumat  varret. Pitäisi vaan keksiä jokin sopiva laji. Tänä vuonna liljani kukkivat jo kesäkuussa, oletettavasti esikasvatuksesta johtuen. Tulevina vuosina oletan niiden kukkivat vasta heinä-elokuussa, joten ehkä niiden kaveriksi sopisi jokin syyskukkija. Lisäksi ajattelin istuttaa niiden joukkoon jotain kevätkukkijoita, kenties tulppaaneja. Liljojen eteen kylvin kesäkuun puolivälissä puistolemmikkiä. Niiden joukkoon voisi syksyllä istutella vaikka sinililjoja.

Tällainen minulle tuntematon kasvi kasvaa pihallamme.
Tunnistatko sinä, mikä kasvi on kyseessä?
Nupullaan sen näyttää tältä.
Kärhöt
Liljapenkin reunassa on kartionmuotoinen kärhötuki, jota pitkin kapuavat kärhöt 'Mrs. George Jackman', 'Jan Pawel II' ja kaksi kappaletta 'Princess Kate'a. Niiden seassa kasvaa jaloakileijoja 'Mckana Giants' ja kaiken keskellä vielä vaaleanpunaista ruiskaunokkia. Tämä alue on rehevöitynyt suorastaan viidakkomaiseksi, ja jatkossa tuskin on tarvetta kylvää ruiskaunokkien tilalle mitään. Kärhöt ja akileijat täyttävät varmaan kaiken tilan kahdestaankin. Kevättä ajatellen voisi kuitenkin istuttaa kärhöjen luo esimerkiksi tulppaaneja. Syyskukinnasta huolen pitävät kärhöjen takana kasvavat syysleimut. Kärhötuen vieressä kasvaa pari kotkansiipeä ja kurjenmiekka 'Concord Crush'. Niiden edessä olisi vielä tyhjää tilaa, mutta siihen en toistaiseksi ole keksinyt sopivaa kasvia.

Vaaleanpunainen ruiskaunokki
Vielä löytyi joku mansikankukkakin.
 Raparperipenkki
Kotkansiipien ja kurjenmiekan jälkeen alkavaa kukkapenkin osaa nimitän Raparperipenkiksi. Siinä kasvaa samaista kurjenmiekkaa 'Concord Crush', kyläkurjenpolvea 'Laura', jaloangervoa, ritarinkannus 'Percival', kuunlilja sekä tietenkin raparperi. 'Percival'in vierestä kasvoi vielä alkukesästä ritarikannus 'Black Knight', mutta se kuoli pois. Harkitsen uuden ritarinkannuksen istuttamista sen tilalle, mutta lajikkeen suhteen en ole vielä tehnyt päätöstä. Syksyllä aion istuttaa ympäri penkkiä ainakin tulppaaneja ja jotain matalia kevätkukkijoita. Jaloangervot ovat jääneet melko kitukasvuisiksi. Vieressä kasvava raparperi varmaan varjostaa niitä liikaa tai vie niiltä elintilan. Ne pitäisi ehkä siirtää paremmalle kasvupaikalle. Penkin nimen vaihtoa olen myös suunnitellut. Penkin kukista suurinosa on sinisiä tai valkoisia, joten olisiko tämä sitten Suomi100-penkki? Ehkäpä valitsen syksyllä sipulikukatkin sinivalkoisella teemalla.

Pensasköynnöskrassi 'Whirlybird Mahogny'
Tarhakukonkannuksella on kiehtovat kukat.
Näitä tahdon kylvää ensi vuonnakin!
  Ruusupenkki
Raparperipenkin vieressä on kapea käytävä ja käytävän toisella puolella Ruusupenkki. Ruusupenkissä kasvaa tällä hetkellä 2 kpl ruusua 'The Fairy', pinkki äitienpäiväruusu sekä 'Aspirin Rose'. Penkin päässä on tilaa vielä parille uudelle ruusulle. Olen alkanut haaveilla runkoruususta, jonka tyvelle voisi istuttaa jotain maanpeittokasvia. Köynnösruusukin olisi kiva.. 'President Kekkonen' -ruususta olen myös haaveillut pitkään, mutta se ei mielestäni sovi väriltään tähän penkkiin. Ruusuja reunustaa tällä hetkellä toiselta puolelta erilaiset yrtit ja toiselta puolelta karpaattienkellot ja neidonkurjenpolvet. Reunuskasvea tarvittaisiin vielä lisää, mutta en ole vielä päättänyt, haluanko lisää samoja kasveja vai jotain muita lajeja. Kevätkukkijoita aion istuttaa tähänkin penkkiin.

'Aspirin Rose'
Sama nuppu joku päivä myöhemmin..
..ja vielä myöhemmin
'The Fairy'n nuput alkavat pikkuhiljaa aueta.
Muu piha
Kukkapenkkien välissä olevalta käytävältä tahdon poistaa nurmen ja laittaa tilalle jotain oikein matalaa maanpeitekasvia. Askelkiviksi aion laittaa polulle raparperinlehtilaattoja. Kukkapenkit pitäisi myös reunustaa, joko kivillä tai puupölkyillä. Kukkapenkkien takana kasvaa pihlaja, joka pitäisi kaataa pois, sillä se uhkaa lahota. Ehkäpä siitä saisi materiaalia kukkapenkkien reunustamiseen? Pihan toisella laidalla on tuija, kuusama sekä toinen raparperi. Alkuun ajattelin istuttaa tuijan ja kuusaman ympärille maanpeitekasveja, mutta toisaalta tuijan ja kuusaman voisi kaataa poiskin. Se toisi pihaan lisää tilaa ja valoa. Lisäksi kuusaman myrkyllisyys arveluttaa, kun pihallamme telmii kuitenkin kaksi pientä lasta. Raparperistakin olisin valmis luopumaan, sillä meillä ei ole käyttöä kahdelle raparperipuskalle. Jos päädyn luopumaan näistä kasveista, olisi pihallamme enemmän tilaa kukkapenkeille ja lasten leikeille. Raparperin takana on lyhyellä matkalla matalaa verkkoaitaa, joka on tarkoitus purkaa pois. Sen käyttötarkoitus ei ole auennut meille, mutta me emme ainakaan tee sillä mitään. Etupihalla olevalle kapealle nurmikaistaleelle voisi istuttaa jotain kivaa, mutten ole ehtinyt ajatella sitä tarkemmin. Tällä hetkellä siellä kasvaa pelkästään yksinäinen tuija.

Kärhöt kätkeytyvät viidakkoon.
Kukkapenkit alkavat pikkuhiljaa muistuttaa ihan oikeita kukkapenkkejä.
Tuijan tilalle voisi saada jotain uutta kivaa..
 Mitä suunnitelmia ja haaveita sinulla on puutarhassasi tulevalle vuodelle?

Miljoonakellotkin jaksavat taas kukkia.
Sateen tekemää taidetta
Pisara kuin timantti!
 Täytin pari päivää sitten vuosia, ja samalla poikani täytti kuukauden. Synttäreitten kunniaksi sain mieheltäni ihanan ruusukimpun. Synttäriruusujen myötä toivottelen mukavaa viikonloppua! Pysyttelehän kuulolla, sillä meinasin pitää lähiaikoina pienen synttäriarvonnan.